Homekäsi..

Käytiin eilen tekemässä anoppilassa asiakirjajuttuja talosta. Oli pakko koskea homeisiin kuitteihin jne., skannattiin niitä. Ei ois pitäny. Maski päässä kyllä olin, mutta ai raato ku mun vasen käsi ilmoitti että sattuu sattuu. Kipu koveni ja koveni, kesti siihen asti kunnes unten maille oli aika ja tultiin mökille, hiljokseen helpotti. Jomottava kova kipu levis olkapäähän asti, tuli mieleen ajat kun mun kädet oli kumpikin totaalisesti tulehtuneet kun olin kaupassa töissä. Siellä ei ollut hyvä ilma. Purin rullakoista kenkiä, vaatteita, pesuaineita ja olin kassallakin. Tavaroita purkaessa muistan miettineeni, että tarvitsin maskin päähän niitten käryjen vuoksi. Mutta miten hullussa asiakaspalvelutehtävässä oleva myyjä voi semmosen päähän laittaa? Voi siinä asiakkaat vähän ihmetellä 'juu ei täs mitään hätää, happi vaan loppuu ja on nää ihan terveellisiä käyttää..' Noissa tehtävissä olin siis v. 2008-2010. Jatkuvat poskiontelontulehdukset ja kuumeilut riivasivat, saikulla vähän väliä. Käsistä on tutkittu onko mulla canalis carpi, mutta ei löytynyt syytä. On tuskaa tuet käsissä tehä töitä tulehtuneilla käsillä tai mikä nyt on tullu mieleen niin johtuiko ne kumminkin homeista ja kemikaaleista lisäksi. Edelleenkään ranteet ei kestä esim. kauaa käsien varassa tehtäviä liilkeitä, kuten punnerruksia. Kurkku meni tuolloinkin umpeen, mutta luulin sen olevan stressi oire, no sitä se ei ollut. Olen erittäin suurella todennäköisyydellä saanut ensimmäiset sairastumiseen johtaneet 'tällit' homekoulussa ala-asteella taannoin. Uimahalli rakennettiin ennemmin kuin korjattiin koulu. Muistan ne kumimattolattioiden voimakkaat hajut, vesi tuli katosta läpi meidän luokassa ja yhtäkkiä saattoi alkaa tulla verta nenästä varoittamatta. Ikäviä muistoja liittyy muutenkin kouluun koulukiusaamisen takia. On surullista kun ei tajuta, että nekin jotka ei ole herkkiä homeelle ja kemikaaleille niin yhtälailla on vaarassa sairastua, saman annoksen myrkkyjä saavat kehoihinsa. He voivat sairastua myöhemmin. Erittäin moni on menettänyt työkykynsä tämän sairauden vuoksi. Suomessa ei diagnoosia saa kuin muutamalta lääkäriltä ja heidänkin yli kävellään. MCSää sairastava ei saa tukea oikein mistään muualta kuin vertaistaan ja tuurilla ystävistä ja sukulaisista. Tässä mitataan todella se ketkä on aitoja ystäviä. Halutaanko auttaa ja muuttaa omaa pesuaineen ja muiden kemikaalien käyttöä. Sosiaalinen elämä on vähissä. Onneksi on some jonka kautta voi purkaa ollaan. Kiitos niille ystäville jotka on kuunnellut ja muuttaneet tottumuksiaan siksi, että voisimme tavata jne. Raadollista tällainen elämä on. Suomen terveydenhuolto yrittää vääntää nämä asiat päänsisäisiksi, mitä ne eivät suurimmaksi osaksi ole. Toki psykologilla käynti voi auttaa, mutta se ei missään tapauksessa ratkaise kaikkia ongelmia, sitä että saa esim. anafylaktisen shokin jostain kemikaalista kuten hajuvedestä. Ja sairaalassa nauretaan, että joojoo et sä voi mennä tommoseen tilaan kemikaaleista, kyllä muuten voi. Itse en toivottavasti ikinä moista koe, mutta on paljon vertaisiani jotka kokevat. Lääkärit vähättelee myös. Valtosen Ville on tunnetuimpia lääkäreitä joka puolustaa meitä, mutta hänen yli kävellään mm. terveydenhuollossa, kelassa ja työvoimatoimistossa. Ei uskota, ettei voi tehdä sairaissa tiloissa töitä jne. Minunkin kohtaloni on se etten ikinä voi mennä normaalisti töihin enää. Teen joko kotoa käsin tai pitää löytää työpaikka missä on täysin puhdas ilma. On myös tosi ärsyttävää, kun tullaan 'ylhäältä päin' neuvomaan miten kotia pitäisi hoitaa jne. Kun ei ymmärretä, että pienessä mökissä sotku näkyy heti ja nyt kun ulkohomeita jne. on ilmassa paljon niin ne vie voimat. Meillä ei ole vielä suodattimia tuuletusikkunoissa, mutta tulossa pitäs olla. On varmasti vaikeaa kuvitella miltä tuntuu kun saa 'tällin' ja lähtee voimat, loppu pv menee sängyssä ja pitäs pystyä hoitamaan kotia kumminkin, umpikuja.

Haaveilen siitä, että meillä olisi Koti. Vaikka pyörien päällä oleva sellainen, kunhan olisi terve. Tämä ei ole terve edelleenkään(toistan samaa, tiedän). Ilman tervettä kotia me ei aleta parantua. Meidän pitäs päästä ympäristöön missä ei altistuta. Ainoastaan altistuksia välttämällä tästä paranee, hiljalleen. Joskaan ei kunnolla ikinä, muistijälki on jäänyt aivoihin ja kroppaan.