Talovaunun rakennus jatkuu

Hirsien lisäämistä toiselle pitkälle sivulle jatkamalla liitoksilla kun ei ollut tarpeeksi pitkää hirttä yhtenäistä.

Telineitä toiselle sivulle 

Tästä näkee jo miten pulpettikaton muotoon alkaa tulla seinä.

Hirren laitto toisen päälle.

Lankku vinoon hirsien sivulle.

Viivan piirto hirteen mikä leikattiin sirkkelillä.

Hirsi paikoillaan.

.. ja viimeinenkin.

Jokaiseen nurkkaan tulee läpi asti 25 cm päähän reikä josta laitetaan läpi kierretankoja joka tukee runkoa. Lisänä pitkillä sivuilla on myös toisella 3 ja toisella 2. Yhteensä tankoja laitetaan 13 siis.

Ulkoa hirret on käsitelty pohjustin/homesuoja-aineella. Maali on jo ostettu kaupasta joten sillä siis seuraavaksi sutimaan seiniä. Huomenna jos on hyvä sää niin saa tangot laitettua runkoon.. sitten sais alkaa kattoa tekemään.

Taas instagram tekstiä. Meni hermot tällä viikolla anoppilassa. Miehelle yhtenään sanottu, että meidän homeoireet johtuu evakkomökissä roskista lattialla ym. Ei todella tuu lisää home- ja kemikaalioireita niistä. Ei usko henkilö x edelleenkään, että syy on mm. vanhassa muovimatossa joka 'hajoaa'. Oli sitten käyny siellä ja myönsi että joku siellä haisee. Roskiin ei voinut sanoa mitään, koska sillä on SIISTIÄ. Ei auttanut selittää edes sitä että miksi oireet jatkuu vaikka kuin siivoaa yms. Harvinaisen jääräpää henkilö x ja tuntuu, että ei mitään tehoa ihan vaan siksi koska me ollaan nuorempia ja me ei tiedetä muka mistään mitään. Sanoin siitäkin että ei se ole niin että vanhemmat on aina oikeassa... Vastauksena oli mutta ku mutta ku.. rasittavaa. On ollu todella raskasta tehdä talovaunua siellä, koska ilmapiiri ei ole ollut hyvä ja tunnen nahoissani aina kaiken paskan vaikka ei sanota suoraan. Henkilö x alkoi myös sanomaan mulle että käsken miestä kuulemma ja istun vaan koneella jne. En tosiaan istu. Mies sitä paitsi tiesi miksi olin koneella, oli pakko vastata yhteen juttuun. Ei kuunnellut yhtään mua anoppi. Ihan turha siinä tilanteessa alkaa enää edes itseä puolustaa kun haukutaan ja mä meen siitä ihan lukkoon. Varsinkin kun tiedän että väärästä asiasta sanotaan. Niin on käynyt aina, en osaa puolustautua ja kun yritän niin jään alakynteen. Itkuhan siitä seurasi ulkona sitten kun lähin sinne. Sanoin suoraan sitte ku käväisin sisällä, että on vaikeaa arvostaa ihmisiä, jotka ei arvosta meitä. Ei kuulemma siitä kyse. Aina kyseenalaistetaan meidän mielipiteet ja on tunne että katotaan nenän vartta pitkin että nuoriso nyt mitään osaa ja sitä rataa. Pyllystä. Haluaisin elää omaa elämää oman perheen kesken mutta se on mahdotonta tällä hetkellä. Pakko olla apuna miehelle. 'onhan sitä ennenkin jaksettu' on paskin kommentti mikä saanu kuulla. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Ei voi millään verrata tilannetta miten ennen vanhaan asiat oli, koska maailma on muuttunut. En jaksa ihmisiä jotka arvottaa toisia sukupuolen, iän, ulkonäön, uskonnon, ihonvärin, sairauden jne. perusteella. 

Tiedän erittäin hyvin, että on raskasta seurata meidän elämää millaiseksi se on mennyt home- ja monikemikaaliyliherkkyyteen sairastumisen myötä. Tiedän, että meidän lapsia ei aina jaksa hoitaa. Tiedän, että ei ole kivaa kun pyöritään nurkissa koko ajan, mutta kun on ollut PAKKO. Vain Pakko ajaa meitä tässä talovaunu jutussa. Me ei huvikseen tähän alettu vaan ollut pakko, koska ei ole löytynyt tervettä paikkaa missä me ei oireiltaisi. On todella raskasta myös meille kun ei olla saatu tukea niin paljon kun ois tarvittu ja tuntunut, että tahallaan kierretään puukkoa haavassa. Muutenkin tiukkaa niin sitten vielä päälle yritetään väittää, että syy on meidän päissä ja kuvitellaan kaikki. Minun keinoni selviytyä tästä arjesta on puhua ja kirjoittaa asioista. Enää en voi puhua anoppilassa tai miehen puolen watsapp ryhmässä, on sanottu että ei jakseta kuunnella yms. Ketään ei vaan kiinnosta se, millaista sairastuneen elämä on, ketään ei kiinnosta se millaisia oireita huono sisäilma yms aiheuttaa. On tullut seinä vastaan. Harva minua kuuntelee, mutta onneksi edes jotkut. Ei ole kuin viikko kun saatiin tietää, että miehen kaksi veljeä oireilee homeelle Eilen tuli viesti miehen pikkusiskolta, että saa sisäilmaoireita koulussaan. Niin ja nämä on ilmeisesti kerrottu VAIN MEILLE. Miksi, no siksi kun saavat paskaa niskaan muuten. Mies saanu tällä hetkellä tuta sen nahoissaan. En ookkaan mikään kiva miniä jos alkaa pänniin liikaa asiat. Sanon suoraan. Altavastaajaksi jäin ja jäätiin silti, kukapa meitä uskoo. Eikä oireilijat tuohon lopu miehen puolen perheessä. On myös toinen hometalo perhe, jotka pääsevät tosin 'helpommalla' kuin me. Asia on jo selvitetty (saavat rahat takas), meillä ei hajuakaan miten käy. Mitään ei ole kuulunut kohta 2kk:een. 

Jotain positiivista.. miehellä jatkuu vielä 4vk loma. Miehen siskon perhe mahdollisti asian ja maksaa 'palkan' tuolta ajalta. Onneksi työpaikka suostui ja ymmärtää tilanteen. Ei meillä silti raha kasva puussa. Tiukkaa on ja tulee olemaan. En tiedä millä hankitaan kaikki tarvikkeet talovaunuun.  Lisäksi ollaan nyt kokeilemassa miehen tädin mökkiä josko tämä olisi hyvä paikka olla.. evakon evakko jos saunaa ei lasketa mukaan. Eilen tultiin tänne. Joku haju on, mutta ainoa oire mikä tulee on poskien tukkoon meno tällä hetkellä ja se voi johtua koirasta mikä on ollut sisällä. Soodavedellä oon pessyt lattiat tänään ja pitänee pestä lisää huomenna. Pitäkää peukkuja, että ei tarvi mennä enää pään sekoittavaan ensimmäiseen evakkopaikkaan/mökkiin. 

Apuahan me tarvittas monenlaista, mutta en jaksaisi enää kysyä sitä mistään ja tuntuu ettei ole edes oikeutta siihen. On vaan käsittävä omissa nahoissaan ja siitä kärsii kyllä koko perheille sekä parisuhde. Ei meillä ole oikein aikaa toisillemme nyt ja kovilla ollaan. Ei tee kovin hyvää tämmönen. Mutta toivottavasti selvitään hengissä sentään.

Kastepisaroita lupiinin lehdillä.

On yö ja lasten puhetta kuuluu edelleen tuolta ylhäältä, odottavat nukkumaan.