Rakastan perhettäni eli miestä ja lapsiani, samalla viivalla vaikka rakkaus onkin erilaista lapsia ja miestä kohtaan. He ovat minun valoni vaikka muu kaatuisi päälle. 

Minä myös uskon, että elämällä on jokin tarkoitus. Kaikki mitä ikinä tapahtuukin ja mikä ei aina tunnu mukavalta, niin myöhemmin huomaa, että niin sen pitikin mennä. Olipas sekava lause, mutta ehkä idea tuli ilmi. Uskon, että meitä varjellaan vaikka siltä se ei aina tuntuisikaan. Luotan siihen, että kaikki lopulta kääntyy parhain päin. Luottamus on kovilla välillä, mutta silti se on aina mukana, tuntui miltä tuntui. 

Mitä sitten mm. HSP eli erityisherkkyys kaikkine puolineen, MCS eli monikemikaaliyliherkkyys ja IBS eli ärtyneen suolen oireyhtymä on tuonut ja tuo elämääni? Negatiivisia puolia voisi luetella loputtomiin. Yritän nyt luetella niitä positiivisia ensin ainakin. Nämä eivät ole tärkeysjärjestyksessä.

- Rakastan vettä, järviä, lampia, merta. Jos mulla olisi kylpyamme voisin lillua siellä loputtomiin. Uida en osaa tarpeeksi hyvin, joten uinti ei ole se mun juttu vaikka järviä ja merta tykkäänkin katsella. Tykkään purjehtia merellä, soutaa veneellä, ajella lauttasaunalla Suininkia pitkin yms. Vesi on mulle tärkeä elementti.

- Rakastan laiturilla kävelyä, sitä askelten ääntä siinä pinnassa, istumista laiturilla vaikka varpaat vedessä tai vaan makoilemista sillä.

- Rakastan kenkien alla rahisevan soran ääntä

- Rakastan tummaa oranssia, petroolin sävyä, tummaa sinistä, kirkkaan auringon keltaista, liilaa joka on luumun värinen, tummaa punaista, fuksiaa, ruohon vihreää.. värien sävyillä on iso merkitys elämässäni.

- Rakastan lämpimän kallion tuntua jalkojen alla.

- Rakastan aaltojen ääntä.

- Rakastan lämmintä kesäistä päivää.

- Rakastan kukkia, tokikaan kaikki ei ole hienoja. Leinikki on hurjan hieno kukka, samoin kullero, lilja ja pioni. Paljon muitakin on toki.

- Rakastan runoja, ajatelmia. En kaikkia, mutta joitakin.

- Rakastan musiikkia, mutta en kestä epävireistä musiikkia yhtään ja riitasointuja. Klassinen musiikki ja laulu on lähimpänä itseä, vanhat lasten laulut jne. (Harmi, ettei ole radiota mistä kuunnella CD:ltä niitä tai USB-tikulta. Netistä kaikkea et vain löydä mitä haluaisit)

- Rakastan oleilua, kiireettömyyttä, sitä että voi vaan olla ilman mitään velvollisuuksia.

- Rakastan hiljaisuutta.

- Rakastan lasten ääniä, iloa ja naurua.

- Rakastan meidän eläimiä eli kissaa ja koiraa. 

- Rakastan sitä kun lapsi tulee ja sanoo, äiti minä rakastan sinua.

- Rakastan sitä kun mies sanoo rakastavansa minua.

- Rakastan piirtämistä ja maalaamista (ei ole tarvikkeita ollut pitkiin aikoihin), aikoinaan kävin taidekouluakin 5- ja 6 -luokalla. Kaikki työt tuhottu. Sen jälkeen en ole öljyväreihin, liituihin, hiileen jne. koskenut. Olisihan se hienoa joskus uudelleen aloittaa, taitoa kyllä olisi. Lyijykynällä piirtelen jos jostain paperia löytyy. Suunnitelmissa piirtää lapsista isot vauvakuvat, mutta eipä oo mihin piirtää ja aikaa. Ehkä joskus.

- Rakastan pianon soittoa ja musisointia muutenkin. Kirkkokuoro piti lopettaa home- ja monikemikaaliyliherkkyyden takia. Liian huono vointi tuli muitten käyttämistä litkuista. Katotaan syksyllä uudelleen voisiko sitten uudestaan aloittaa. On mulla fagottikin, mutta kotelo on homeessa eli semmonen uus pitäs löytää. Nuotteja on koraali- ja lastenlaulukirjoista lähtien poltettu. Pianoa ei paljoa soitella ku se on hometalossa, toivottavasti sen voi vielä pelastaa. 

- Rakastan puun tuoksua.

- Rakastan ruohon tuoksua.

- Rakastan piparminttuöljyn tuoksua.

- Rakastan lakritsia ja salmiakkia jne. Harvassa on ne karkit mitä edes noista voin syödä. Pelastus on ollut urtekramin raakalakritsijauhe.

- Rakastan koivuja, omenapuita, pihlajia.

- Rakastan isoja kiviä.

- Rakastan katsoa sitä kun linnut lentää.

- Rakastan katsoa nukkuvaa lasta ja miestänikin.

- Rakastan kumpuilevaa peltomaisemaa.

- Rakastan tulta, nuotion tuoksua. On surullista, etten voi enää nauttia siitä niin kuin ennen MCS:n vuoksi. Loppuu happi ja alan voida pahoin. Ennen se oli vaatteissakin ihana tuoksu, ei enää.

- Rakastan tervan tuoksua. Sitäkään hajua en enää kestä niin kuin ennen.

- Rakastan gluteenittoman rieskan tuoksua, miehen leipomana. Ja se maku, njam.

- Rakastan mansikoita, mustikoita, vadelmia ja hilloja eli suomuuraimia. Tuoreita marjoja.

- Rakastan ompelemista, ainakin silloin kun saan tehdä sitä rauhassa, ajatuksella.

- Rakastan vanhoja hirsiä. Niistä olis meidän hometalon seinät.

- Rakastan kynttilöiden valoa. Ulkona niitä voi polttaa, ei sisällä, enää. 

- Rakastan lämmintä, himmeää valoa talossa.

- Rakastan rauhassa saunomista homeetomassa ja puhtaassa tilassa.

- Rakastan sileää hiekkaa, kaisloja.

- Rakastan aitoja ihmisiä. Naurava, itkeviä, surullisia, kaikki tunteensa näyttäviä.

- Rakastan puhua sellaisten ihmisten kanssa, jotka osaa puhua asiasta kuin asiasta eikä heidän seurassaan tarvitse miettiä mitä puhuu. Voi olla oma itsensä, ilman kuorta.

- Rakastan pukeutua vaatteisiin, jotka tuntuu hyvältä päällä ja miellyttää silmääni.

- Rakastan antaa ihmisille jotain lahjaksi, viettää synttäreitä perheen kesken.

- Rakastan auttaa ihmisiä, jos se vain jotenkin onnistuu.

- Rakastan ihmisiä jotka hyväksyy minut sellaisena kuin minä olen, vikoineni ja virheineni. Väheksymättä.

- Rakastan keinumista koukussa.

- Rakastan ajelua autolla erilaisia maisemia katsellen.

- Rakastan ohjattua, vauhdikasta liikuntaa.

- Rakastan ruskan värejä.

Niin, tässä listassa ei ole sitä että rakastan itseäni. Miksi? Koska en rakasta itseäni. En ole vielä tähän päivään mennessä oppinut että kelpaan tällaisena kuin olen. Minun ei tarvitse miellyttää ketään, saan tehdä asioita mitä itse tykkään ja haluan. Pelkään, että loukkaan toisia, teen väärän liikkeen tietämättäni, 'päden' taiteellisilla ja musiikillisilla lahjoillani. Pelkään, että minut lytätään alas mielipiteideni vuoksi ja väheksytään mielipiteitäni. Ei arvosteta. Väheksytään. Koska olen erilainen, en ole sellainen kuin muut, massaan sulautuva. On vaatinut paljon alkaa olla omien mielipiteiden takana ja seistä omilla jaloilla, vaikkakaan en vielä osaa kunnolla niitä. On vaatinut hurjasti aikaa, että en pelkää, että minut hyljätään ja ei rakasteta. Miksi? Minua ei ole lapsuudestani (kotonanikaan) hyväksytty sellaisena kuin olen, on jätetty leikkien ulkopuolelle tietämättä syytä miksi, on moitittu jos olen sanonut mielipiteeni, on pistetty sanoja suuhuni mitä en ole sanonut, on puhuttu paskaa selän takana, on koulukiusattu, henkisesti suurimmaksi osaksi, on vähätelty taitojani ja sanottu, että yritän päteä niillä, on oltu muka ystäviä, on yritetty määrätä keiden kanssa voin olla jne. On revitty hiuksista niin, että päänahka rutisee ym. Hakattu ei ole, mutta kyllä hiuksista repiminen ja huutaminen jätti jälkensä, ainakin minuun. Jättääkö tämä vauriot ihmiseen? Voi kestää koko ihmisikä selvitä näistä kaikista. Siksi minä olen menossa psykoterapiaan syksyllä. Syitä on muitakin kuin nuo yllä luetellut. Mm. se, että haluan muuttaa käyttäytymismallejani toisenlaisiksi kuin ne mitä ne nyt on jne. Rehellisyyttäni ei ole oikein ikinä arvostettu niin kuin pitäisi. Minussa on jokin asia joka pistää ihmisiä ärsyttämään ja luulemaan etten tiedä asioista mitään, kuvitellaan että mielipiteeni on tuulesta temmattuja ja niiden takana ei ole faktaa. Toisinaan kyllä ihmettelen mistä saan sanani joihinkin tilanteisiin, kuin joku muu puhuisi minun suullani. Dejavu(sori, en osaa kirjoittaa oikein) tilanteet on myös tuttuja ym. Osaan kuunnella ihmisiä ja jostain löytyy sanat, mutta osaan olla myös hiljaa kun ei löydy sanoja sekä pyytää/antaa anteeksi. Liian hyvä muisti minulla on, haluaisin unohtaa ikäviä asioita. Ehkä psykoterapia auttaa niihin. On surullista, että minut on kasvatettu niin, että vaikka kuin oot väsynyt jne sitä ei saa näyttää, pitää esittää että kaikki on hyvin. Kasvatettu siihen, että pitää hävetä itseään ja omia sanomisiaan. Mutta, siitäpä olen pääsemässä irti ja sekös ihmisiä ärsyttää. Se, että en olekaan enää talutusnuorassa. Olen myös tajunnut sen ettei minun tarvitse olla ihmisten kanssa jotka saa minut voimaan henkisesti pahoin.

Minä arvostan ihmisiä sellaisina kuin ne on tasavertaisina, ihon väriin, sukupuoleen, kansalaisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen, uskontoon jne. Jos olen jonkun ihmisen kanssa ja vaikka en kaikkia asioita ajattelekkaan samoin, en voi silti kääntää selkää ja olla tekemättä yhteistyötä hänen kanssaan. Esim. jos joku kokee, että uskonnottomuus on hänelle hyvä asia niin sitten se on, minä silti uskon Jumalaan, mutta se ei vaikuta millälailla käyttäydyn hänen seurassaan. Ei toisen ulkoinen muoto jne. saa vaikuttaa siihen millälailla kohtelen häntä. Valitettavan paljon vammaisia ihmisiä pidetään 'vajaina' tai muita alempina ihmisinä, eivät he sitä ole. He ovat yhtä arvokkaita kuin muutkin. Esim. Down -lapset ovat ihania juuri aitoudellaan. Pitäisi ottaa oppia. 

En minä ihana ihminen ole aina, en todellakaan. Osaan olla erittäin inhottava tarvittaessa, tietämättänikin joskus. Osaan olla raivostuttava. Osaan olla vaikka ja mitä :D negatiivista on helppo sanoa, positiivisessa on opettelua mitä minussa on.

Osaan ommella mitä tarvii, osaan soittaa pianoa (en todella ole konserttipianisti), osaan soittaa urkuja, osaan piirtää, osaan maalata, osaan leipoa, osaan tehdä kakkuihin koristeita jne. Kai minä olen kauniskin omalla tavallani, mutta kehonkuvani on vääristynyt. Ajattelen olevani lihava, vaikka ei minulla ole kuin muutama kilo ylimääräistä. En näe itseäni kauniina naisena. Jos puen alusvaatteet päälle niin haluaisin mieheni kommentoivan niitä kauniiksi, mutta kun hän ei kommentoi niin ajattelen olevani mitätön, ruma, tyhmä, kelvoton vaimo. Haen siis hyväksyntää, haluaisin, että mieheni muistaisi kehua minua jotta itsetuntoni kasvaisi edes vähän. Haluaisin, että hän pitäisi minua enemmän kainalossaan ja sylissä, lähellä. Läheisyyttä minä kaipaan, paljon. 

Mies ja lapset on anopilassa yötä. Minä yksin evakkomökkissä. Minun kuuluisi kai nauttia tästä yksin olosta. Nautinko? Kyllä ja en. Olisin halunnut lähtä mukaan, mutta en voinut koska minun ei ole siellä hyvä olla, tulee huono olo. Suren sitä, että täytyi jäädä yksin tänne. Toisaalta taas sain mahdollisuuden ladata akkuja ja pikkuisen rauhoittua. Erityisherkkänä ihmisenä käyn jossain vaiheessa aina ylikierroksilla, se vaatii kunnon rauhoittumista. Olen myös aistiyliherkkä mikä kuuluu erityisherkkyyteen. Joskus se on positiivista ja joskus negatiivista. Kerron lisää joskus toiste siitä. 

Tämmöstä.