Paneelia seiniin, peräkärryssä.

Nyt ois eka väliseinä toiselta puolelta tehty kokonaan, lampaanvilla välissä ja toiselta puolelta laitettu vähän paneeleita. Toinen seinä tekemättä runkoineen päivineen. 

Globe Hopelta lahjoitus, kauppakasseja :) 💓

Kiitos. 

Saa nähä miten mies pystyy huomenna yhtä aikaa siivoamaan katosta minkä alla talovaunu oli, rakentamaan talovaunua ja purkamaan talovaunulle tehdyn katoksen. Onhan se kiva kun saan kiukut niskoihini siitä kun toiset alkaa tehdä tällaisia temppuja tajuamatta, että ois hippasen muutakin tekemistä. Sopivasti vielä häivytään viikonlopuksi paikalta ja ne ketä paikalle jää ei takuu varmasti auta, koska ajatusmalli on se ettei meidän tarvitse saada talovaunua talveksi valmiiksi, heidän mielestä. Mies on aika loppu siihen ettei auteta vaikka nähdään, että apukäsille olisi tarve. Tai kun kysyy apua niin se apu ei tule sydämestä, sen tuntee ja näkee. Surullista. Ehkä me sitten ollaan vaan ihmisiä joita kohtaan voi käyttäytyä miten hyvänsä, mutta jos yrittää vastaan sanoa jotain ja puolustautua saati kertoa miten asiat meidän mielestä on niin ei kuunnella. Meitä saa neuvoa, mutta muita ei vaikka tiedettäs miten asiat hoitus paremmin. Mutta tää on meidän elämää. Onneksi yks ihminen sentään auttaa sydämestään meitä nyt kun tulivat syyslomaa viettämään ja laittaa sähköjä talovaunuun. Hankala vaan kun pitäs rakentaa ja purkaa miehellä yhtäaikaa. Sisäkatto pitäs olla ollu jo valmiina oikeastaan, mutta eipä ole todellakaan. Mies ei vaan ole jaksanut töiden jälkeen aina mennä rakentaan ja sitten jos minä oon ollu väsy lisäksi ni jes. Sillä ei oo sydäntä jättää mua yksin lasten kans siinä tilanteessa. Ja kun ei meidän lapsia vapaaehtoisesti hoideta aina, ei ole kiva viedä hoitoon lapsia kun mun väsymystä pidetään liioitteluna ja itsekkyytenä. Ei ymmärretä edes sitä että kuin poikki mies on. Ihmettä sitä siis odottaa, että olisikin jouluksi valmis talovaunu tai jopa tän kuun loppuun kun miehellä on 30v synttärit siinä tienoilla. Siinä ois sille kunnon lahja.

Ihmiset ei osaa ajatella tätä asiaa meidän kantilta, ainakaan kovin moni. Ymmärtäjiäkin on, mutta ei kovin lähellä, siellä missä pitäisi olla. Meille terveys on ykkönen ja siksi talovaunu pitäisi saada valmiiksi. Noh, eipä meillä oo sinne sohvaa eikä oikein mitään muutakaan, mutta kai sitä jostain ne saa räävittyä. Divaanisohvaa sinne ei pysty laittamaan tilan kapeuden takia (se meillä olis, repaleinen). Materiaalien kanssakin pitää olla tarkkana, kun mikä tahansa ei käy tämän sairauden takia. 

Nälkäisenä mua ei kannata nähdä, jos en oo saanu ruokaa tunteihin jne. En oo mikään kiva ihminen silloin. Verensokerit on alhaalla silloin ja päälle huonolla tuurilla homeoireet ni avot. Siksi joskus mun on vaan saatava jotain edes suuhun äkkiä ettei mee muillakin pilalle päivä. Kapealla ruokavaliolla ei aina jaksa olla tekemässä samaa ja samaa ruokaa päivästä toiseen, kun mikään muu ei vaan oikeasti käy mahalle. IBS ja ruoka-aineyliherkkyydet on kiva yhdistelmä.

Oishan se jees ku vois edes passit uusia joskus, mutta eipä oo siihenkään varaa. Ja oikeastaan miksi edes uusia kun kumminkaan niitä ku ei ikinä tuu tarvimaan kumminkaan. Kyllä mä haaveilen Tukholmassa käyntiä ja Tallinnassa, mutta pyh ja pah, ne on haaveita. Kaukaisimmat maat missä oon käyny ennen ku mentiin naimisiin on Egyptin Hurghada ja Kanarian Teneriffalla. Sit oon käyny Puolan Gdanskissa, Virossa, Ruotsissa ja Norjassa. Siinäpä ne, on noikin sentään jotain. 

Väsyttää rutosti. Leivoin gluteenitonta pitsaa ja rieskaa.. onpa edes jotain evästä. 

Ei kannata kadehtia meidän elämää, ei tässä ole kadehtimista. 2 aikuista yrittää jaksaa vaan mennä eteenpäin ettei kerkeä liikaa ajatella asioita. Parisuhteelle ei ole oikeaa aikaa, seksi ei riitä mulle parisuhteen hoidoksi, vaikka liima se voi olla ja on.  Kai meillä ei vain saisi olla iloakin elämässä. Miettikää asiaa siltä kantilta, että meiltä on mennyt unelmat, meillä on mennyt terveys, meillä on yli sadantuhannen euron velat niskassa hometalosta, asiat ovat kesken myyjien kans ja loppua ei näy. Meillä ei ole omaa kotia. On surullista, että ihmiset kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin mihin ei kannattaisi kiinnittää, koska ne useimmiten on asioita mistä me saadaan nauttia todella todella harvoin. Jos Oulun reissulla, kun lapsilla oli kuulotutkimus, ja käytiin huvikseen idea parkin skidiparkissa ei olisi ollut alennus eli 5€/lapsi maksoi, ni ei oltais luultavasti menty sinne. Ja jos olisin muistanut ettei kannata syödä arnoldsissa munkkia ku naama tulee raatosen kipeäksi niin ei ois käyty, mutta ku teki mieli. Ennen ne oli hyviä. Täällä peräjeerassa ei mitään arnoldsia ole eikä oikein mitään muutakaan kunnon kauppaa mistä sais laadukkaita vaatteita jne. On ihme, että olen edes jaksanut kysyä meille ympäri Suomea apua, se ei ole mikään pikku juttu, kun hävettää se että me ei pärjätä. Hävettää se ettei meillä ole kotia. Hävettää se ettei me tajuttu ajoissa että meidän talo oli homeessa. Hävettää. Itkettää. Vaikka hävetä ei tarvitsisi, ei sairastuminen ole meidän vika, me ei valittu sairastumista home- ja monikemikaaliyliherkkyyteen. En toivo tätä kenellekään, sydämestäni. Tämä on pahin painajainen lähes ainakin mihin ihminen voi joutua. Oot täysin muiden ihmisten armoilla ja omien voimien varassa joita ei useimmiten ole edes. 'Kun aina vaan pitää jaksaa ja jaksaa, vaikkei jaksakaan, niin lopulta ei enää jaksa yhtään jaksaa..' siinäpä kiteytettynä millaista on olla erityisherkkä ja lisänä kaikki muu paine päälle kun et ole niin kuin muut.

 Meidän tilanteessa laadulla on vaatteissa väliä ja missä ja miten ne tehdään. Ei voida hassata rahoja yhden kerran päällä käyvään vaatteeseen, vaatteen on kestettävä kymmeniä pesukertoja. Oon siis super kiitollinen siitä, että me on saatu huippukankaita mistä tehdä vaatteita ja valmiistakin vaatteista + muista jutuista 💕 

Zzzzz.. hyvä yötä sulle 

Sunnuntaina pitäs olla kirkossa palvelusvuorossa nais/tyttökuoron kans, saa nähä moniko tulee paikalle. Meitä on muutenkin alle 10 siinä. Saa nähä miten menee. 

Meille ois lahjaa se kun me voitas elää meidän elämää niin kuin eletään ilman, että joku alvariinsa puuttuu siihen kun joku ei muka mene heidän näkökulmastaan oikein. Meillä kaiken ajattelun takana on terveys ja sen kautta tulevaisuus, ei ole muita vaihtoehtoja annettu. Ja lahjaa ois sekin, kun ei tarvittis huolehtia raha-asioista vähään aikaan yhtään ja meille vaan tulis yhtäkkiä tavarat mitä tarvitaan ihan oikeasti. Turhuudet on jääneet kyllä pois. Tai ainakin mä väitän, että sänky, jääkaappipakastin, lasinen suihkukaappi, sohva, pieni kamina ja ehkä jopa ruokapöytä on aika tarpeellisia samoin kuin loput rakennustarvikkeetkin talovaunuun. Mutta ehkä mä vaan oon turhamainen.. vähään mä olen tähän mennessä tyytynyt, siksi meillä onkin joulu kun yritykset onkin halunneet auttaa meitä että saataisiin edes osa edellisestä elämästä takaisin kankaiden jne muodossa.

Töttöröööööö